maanantai 25. lokakuuta 2010

Matka keskiaikaan














Kesällä 2010 suunnitimme viikonlopuksi Hämeenlinnaan viettämään viikonloppua keskiaikaisissa tunnelmissa. Puvut ovat tietysti itsetehtyjä.














Neidin alusmekko on värjätty mesiangervolla. Tämä oli minun ensimmäinen kankaanvärjäntä yritys, tähän saakka olen vain lankoja värjännyt.

Päällymekko on kaupan villakangasta.

Vyö on ensimmäinen kokeuluni pirtanauhasta.

















Itselläni on valkaisemattomasta puuvillasta ommeltu alumekko ja kaupan villakankaasta ommeltu mekko, jossa luonnonväreillä värjättyistä langoista tehdyt lautanauha koristeet.

Ajanvietettä keskiaikaiseen tapaan .
Hernepusseilla tasapainoilua..















Keskiaikainen karuselle









rankat huvit vaativat veronsa.







Ruoanlaittoa nuotiolla.
Ja mitä olisi markkinat ilman ritareita ja turnajaisia. Mahtavan näytöksen esitti Rohan talli.

Kesän värejä
















Tässä on kuvia kesän värjäyksistäni. Tarkemmat ohjeet koitan kirjoittaa jossakin vaiheessa tännekin.




























20-luvun mekko





Alku syksystä kolahti postilaatikkoon kutsu 50-v juhliin, jossa teemana oli 1920-luku. Mekkoahan sitä piti ruveta itselleen ompelemaan, jotta saisi jotain uniikkia päälle laitettavaa. Mekko on malliltaan putki, josta yläreunasta hieman otettu sisää, että ei ihan päältä putoa. Lantion kohdalla on satiininauha ja siitä tehty rusetti. Helmassa on 'verhohapsua' olkaimiin ja yläosaan on ommeltu paljettinauhaa.


Kuinka ollakaan ompelukoneeni päätti sanoa työsopimuksensa totaalisesti irti 2 sauman jälkeen ja aikaa juhliin oli 2 päivää. ei auttamut muuta kuin pakata kamat autoon ja huristaa 100 km päähän äidin omeplukoneen luokse. Onneksi sain mekon valmiiksi perjantai iltana klo 22.



Lisäksi kankaan lopusta ompelin pienen laukun, jonne meikit ja puhelin mahtuivat.

Pipo

Piti nopeasti saada neidille uusi pipo. Kaapissa oli kerä ruskeaa 7-veljestä lankaa, joten päädyin tekemään helpon ja nopean korvapipon. Neiti totesi sen olevan orava-pipo. Pipo on kudottu suoran malliseksi ja kulmat kiristetty langalla 'korviksi'. Jouduin laittamaan kuminauhaa pipon reunaan koska siitä tuli hieman iso.

keskiviikko 20. lokakuuta 2010

Kestotiskirätti




Pitkän jossittelun jälkeen sain aikaiseksi kaivaa puikot kaapista ja kudoin ensimmäisen kestotiskirätin. Lankana on ruskea novitan bambu-lankaa. Ohjeen löysin PÖLLÖÖN täältä. Koska lanka oli ohjetta ohuempaa niin lisäsin 20 silmukkaa (Puikon alkuun ja loppuun 10s )

lauantai 28. elokuuta 2010

Valkosuklaa mansikkakakku

Pidän hyydyke kakuista todella paljon, ne ovat nopeita ja helppoja tehdä. Neidin nimipäiväkakuksi tuli tehtyä tälläinen mansikkakakku.


Valkosuklaa manskikkakakku
Pohja:
150 g digestive keksejä
50 g margariinia

Murusta keksit ja lisää sulatettu margariini joukkon . Laita irtopohjavuoan reunoille esim. elmukelmu tai kakkureunuskalvo jotta mansikat eivät tartu vuokaan. Painele pohja tiiviisti vuokaan.

Viipaloi mansikoita. Aseta viipaleet kakkuvoan reunoille.
Täyte 1
2 dl kermaa
200 g vanilijatuorejuustoa
3 liivatetta
2dl mansikoita
( sokeria)

Laita liivate likoamaan kylmään veteen. Vaahdota kerma, lisää joukkoon tuorejuusto. Soseuta mansikat sauvasekottimella. Ota pieni määrä mansikkasosetta ja kuumenna se kiehuvaksi esim. mikrossa. Purista liivatteista vesi pois ja liuota ne kuumaan mansikkasoseeseen. Sekoita masikkahillot kermaseokseen ja kaada seos varovasti vuokaan. Laita vuoka jääkaappiin n 1 h jähmettymään.

Täyte 2
2 dl kermaa
2 liivatetta
150g valkosuklaata
tilkka maitoa

Liuota liivatetta kylmässä vedessä. vaahdota kerma. Sulata suklaa joko vesihauteessa tai mikrossa. kuumenna tilkka maitoa ( n 2-3 rlk ) ja liuota liivate siihen sekoita sulanut suklaa, maito ja kerma keskenään . Kaada varovasti toinen kerros vuokaan. Anna jähmettyä kaapissa n 2-3h.
Koristeluun käytin mansikoita joita meni vajaa litra kakun päälle.

tiistai 20. heinäkuuta 2010

kesämuistoja







Kesäistä kukkaloistoa kotipihalta






-Ruusut : köynnörruusu flammentanz & juhannusruusu
-Jättiraparperi, lehden halkaisija yli 1,5m
-Luumupuun tulevaa satoa
-Leijonankita & Iiris


































































Kellohame



En päässyt kangaskaupassa tämän mustavalkoisen polkadot kankaan ohi, vaan olihan taas uusi kellohame siitä tehtävä. Ja mikäpä siinä kun uutta hametta teki mieli Kullaa Rock'n' roll rumbleen. Hame on täyskellohame jossa sivussa piilovetoketju. Alushameena on erillinen tyllihame.

sunnuntai 6. kesäkuuta 2010

Juhlamekkoja

Ompelin muutaman kesäisen liivimekon juhlia varten neidille. Mekot ovat kierrätysmateriaaleista valmistettuja.

AURINGON PAISTETTA:
Tämä mekko on tehty Kontista ostetusta kankaanpalasta sekä virjatysta liinasta ja pitsistä.

( Taas sain muistutuksen siitä että pitää muistaa ottaa töistä kuva ennen käyttöä, sillä en kuvannut mekkoa ennen juhlia, ja kuinkas ollakaan mehumukinn kaatumisesta jäi mekkoon tahra. )

PUNAINEN KUKKAMEKKO :



Tämä mekko on tehty pöytäliinasta, jonka ostin kirpputorilta 0.5 €: lla. Selkäpuolelle laitoin pari 'helmiäisnappia' jotka ovat mummon perintönappipurkista.




sunnuntai 16. toukokuuta 2010

minttusuklaakakku

Syntymäpäiväkseni tein suklaisen täytekakun.

Pohjana sienikakkupohja, joka löytyy jo blogistani.
Kostukkeena vadelmamehua
Täytte 1
vadelmahilloa
Täyte 2
1 pss minipätkisiä.
2dl kermaa
2tl sokeria
2 rlk vanilijakreemiä
Rouhitut pätkiksen tekoitettiin varovasti kermavaahtoon jossa sokeri ja vanilijakreemijauhe

Pinnalle
150 g tummaasuklaata
0,5dl kermaa
25g voita
voi ja rasva lämmitetään varovasti ja suklaa paloitellaan joukkoon, sekoitellaan kunnes suklaa sulanut.
Koristeluun
4 dl kermaa
Marsipaanikukkia
sulklaa rouhetta.

Kestovaippoja

Tässä viimeisimmät ja todennäköisesti viimeiset ompelemani sisätäyttövaipat meidän prinsessalle. Vaippaikä alkaa lähellä jo loppua...

Kaavana on suurenkäsityölehdessä julkaistun kaavan muunelma ( pidennetty ja kavennettu versio)

velour-pinta ja kuivaliinaneulos
bambua ja coolmaxia
joustofrotee-pinta ja coolmaxia
joustofrotee-pinta ja kuivaliinaneulos
joustofrotee-pinta ja kuivaliinaneulos







Valkosulaa-lime rahkatorttu

tämän kakun tein äidin 50v-juhliin
resepti löytyi yhteihyvä-lehdestä












Murupohja:
150 g keksejä, esim Digestive
75 g margariinia tai voita


Täyte:
4 liivatelehteä
2 dl kuohukermaa
2 prk (à 200 g) valkosuklaa-limerahkaa
2 rkl sokeria
1 tl vaniljasokeria

Pinnalle:
100 g black & green valkosuklaata
marsipaaniruusuja

Leikkaa leivinpaperista irtopohjavuokaan (halkaisija 22–24 cm) pohjan kokoinen pala. Murenna keksit esim. monitoimikoneessa. Sekoita murujen joukkoon sulatettu voi ja painele muruseos vuokaan leivinpaperin päälle.

Liota liivatelehtiä runsaassa kylmässä vedessä viitisen minuuttia. Vaahdota kerma. Sekoita vaahtoon rahka ja sokerit. Liuota puristetut liivatelehdet pariin ruokalusikalliseen kiehuvaa vettä. Kaada haalea liivateliuos täytteeseen ohuena nauhana hyvin sekoittaen. Kaada täyte murupohjalle. Tasoita pinta ja peitä vuoka. Hyydytä kakkua jääkaapissa vähintään 3–4 tuntia.

Männynkäpyjä




Kevät toi esiin valtaisasti männynkäpyjä, joten ne päätyivät nyt pataan porisemaan lankojen seuraksi.

Vaaleanruskea/ beige
1kg männynkäpyjä paloiteltuna
5l vettä
50 g lankaa
5 g alunaa


Liuotin käpyjä aluksi 2 vuorokautta vedessä. tämän jälkeen keitin käpyjä 2h.

Laskin langat kädenlämpöiseen veteen. Kuumennus 40 asteeseen jonka jälkeen nostin langat pois väriliemestä ja lisäsin alunan liemeen. Värjäsin lankoja 1h n 80 asteessa. Jäähdytin langat väriliemessä yön yli. Huuhtelin langat etikkavdellä ja viimeiseksi huuhteluaineellisessa vedessä , koska lanka tuntui karhealta ( lämpötila kävi hetkellisesti yli 100 asteen, ja lanka muuttui hieman karheaksi)

Kuvan värisävy ei ole aivan oikea, luonnossa on vaaleampi, ei noin kellertävä

Karvejäkälä

Karvejäkälällä värjäsin ruskeata ja harmaanvihreäitä lankoja.




Ruskeaa lankaa:

-2 00 g karvejäkälää

-50 g lankaa
- 2.5 l Vettä

Karvekäkälä ei tarvitse puretusainetta.

Keitin karvejäkälää 1.5h, laksin pestyt ja osteat langat jäähtyneeseen veteen ja seisotin lankoja vedessä seuraavaan aamuun.

- kuumesin liemen 80-90 asteeseen ja värjäsin 3h. Annoin lankojen jäähtyä liemessä ja seisotin vielä väriliemessä seuraavaan päivään. Huuhtelin etikkavedellä.





edellisen ohjeen jälkiväriin päätin lisätä rautavithriliä ja tuloksena oli vihertävänharmaata lankaa





Vihreänharmaa lanka

- edellisen ohjeen väriliemi

- 50g lankaa

-3g rautavithriliä.


Värjäys kuten edellisesssä ohjeessa. Nostin langat pois vedestä ja lisäsin rautavithrilin. Värjäsin 15 min jonka jälkeen nostin langat vedestä. lankoja ei saa jättää jäähtymään väriliemeen , koksa rautavithrili haurastuttaa lankoja. Huuhtelin langat heti.

Karvejäkälällä värjättyjä lankoja