keskiviikko 26. tammikuuta 2011

Mustikka-valkosuklaa bostonkakku


Päätimpä kokeilla mustikka-valkosuklaakäytteistä bostonkakkua. Kakku oli hyvää, joten pääsee varmasti mun suoskikkileivonnaisten listalle.


PULLATAIKINA

2.5 dl maitoa
1 pss kuivahiivaa
1 dl sokeria
kaardemummaa
ripaus suolaa
100 g voita
7,5 dl jauhoja

Tee pullataikina ja anna kohota 2 kertaiseksi liinan alla
TÄYTE

n 2 dl mustikoita
2 rlk perunajauhoja
n 50g margariiniä
1 dl sokeria
n puolet valkosuklaalevystä rouhittuna (esim pandan valkosuklaata )

Sulata mustikat ja lisää lisää perunajauho mustikoiden joukkoon ( sitoo hieman mustikoiden kostetta).

Kauli taikinasta n. 40x50 kokoinen levy.

Levitä pehmeä margariini pullataikinan päälle. Lisää mustikat, sokeri ja rouhittu valkosuklaa pullataikinalevylle. Rullaa taikina tiukalle rullalle ja jaa se 12 yhtäsuureen osaan.

Laita irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperi ja laita vuokaan siten että keskelle tulee 3 palaa ja ympärille loput palat. Rakoja täytyy jäädä palojen väliin jotta kohoamisvaraa olisi.

Paista uunissa 200 astetta n 30-40 min, jos pinta alkaa ruskistua liikaa sen voi peittää leivinpaperilla paiston loppuvaiheessa.


KORITELU

Loput valkosuklaat


sulata loppu suklaa esim minigrip pussissa vesihauteessa. leikkaa pussin kulmaan reikä ja pursota kakun päälle.

Essu

Pikkuleipurille täytyi tehdä esiliina. Kaappien kätköistä löytyi vanha pöytäliina ja pala puuvillaa joista sitten väsättiin esiliina neidille, jotta vaatteet eivät aina olisi niin jauhoissa.

sunnuntai 2. tammikuuta 2011

pipo projekti




Minulla on kaapissa lojunut vuodenverran novitan huopasta useampi kerä, joten nyt kun pakkasia on, niin päädyin tekemään itselleni huovutetun pipon. Pipo on virkattu nro 10 koukulla.














Tämän jälkeen harsin pipon sisään muovipussin, jotta pipo ei huovu kiinni. Novitan pitäisi huopua n 40 % konehuovutuksessa. Laitoin ensiksi 40 asteen pesuun , mutta tämän jälkeen pipo oli vielää liian iso joten pesin sen toistamiseen 60 asteessa. Tämä riitti huovutamaan piposta hyvän kokoisen. Valmiisen pipoon kirjoin helmistä koristeen.
Pipon sisäpuolelle on vielä tarkoitus ommella pieni vuori sillä villa kutittaa hieman otsaani.

Islantilainen puolukkakakku















Islantilainen puolukkakakku
(ohje ollut pirkan ruokaliitteessä)

POHJA
3 dl ruishiutaleita
30 g meijerivoita

3/4 dl fariinisokeria




TÄYTE 1
6 liivatelehteä
2 tlk (à 2 dl) kuohukermaa
2 tlk (à 250 g) maitorahkaa
1 dl sokeria
4 tl vanilliinisokeria
3 rkl sitruunanmehua



TÄYTE 2
2 liivatelehteä
1 ps (200 g) puolukoita
1/2 dl vettä
2 rkl sokeria
2 rkl sitruunanmehua

1. Paahda ruishiutaleita paistinpannussa hetki. Lisää rasva ja fariinisokeri. Kuumenna edelleen niin, että seos on rapeaa. Päällystä irtopohjavuoan pohja kelmulla (halkaisija 24 cm). Levitä ruishiutaleseos jäähtyneenä vuokaan.

2. Pane täytettä varten liivatteet pehmenemään kylmään veteen noin 10 minuutiksi. Vaahdota kerma. Sekoita rahkan joukkoon sokeri ja vanilliinisokeri.

3. Kuumenna sitruunanmehu ja liuota siihen vedestä puristetut liivatteet. Kaada seos rahkan joukkoon hyvin sekoittaen. Lisää kermavaahto. Kaada täyte vuokaan ja anna hyytyä kylmässä tunnin ajan.

4. Liota puolukkahyytelöäkin varten liivatteita kylmässä vedessä. Sulata puolukat ja survo ne. Lisää vesi ja sokeri. Liuota vedestä puristetut liivatteet kuumaan sitruunanmehuun. Kaada seos puolukkasurvoksen joukkoon ja sekoita hyvin. Levitä puolukkaseos rahkakerroksen pinnalle. Anna hyytyä kylmässä noin neljä tuntia.